Emilia Melén, ÅAS:n ehdokas SYLin hallitukseen, esittäytyy
Blogg — 7.10.2026
SYL eli Suomen ylioppilaskuntien liitto on Suomen ylioppilaskuntien yhteistyöjärjestö, joka työskentelee opiskelijoiden edunvalvonnan parissa valtakunnallisella tasolla. Joka vuosi SYLiin valitaan uusi hallitus SYLin liittokokouksessa marraskuussa.
Muutama viikko sitten SYLin syysseminaarissa kaikki hallitusehdokkaat pitivät puheenvuoron siitä, miksi juuri he ovat ehdolla hallitukseen. ÅAS:n hallitusehdokas Emilia Melén piti puheensa kolmella kielellä (ruotsi, englanti ja suomi), jotta kaikki ymmärtäisivät puheesta ainakin jonkin osuuden. Tässä julkaisussa pääset lukemaan Emilian esittelypuheen kokonaisuudessaan suomeksi.
Emilia Melén

Hei kaikki!
Olen Emilia, 25-vuotias, kotoisin Porvoosta, ja opiskelen valtio-oppia Åbo Akademin yliopistossa Turussa. Opintojeni aikana olen ollut aktiivinen useissa eri yhdistyksissä, mikä lopulta johti minut mukaan ylioppilaskuntaan.
Ja oikeastaan kaikki alkoi aika sattumalta. Sattui niin, että sen vuoden hallituksen jäsen halusi rekrytoida ystäväni ylioppilaskuntaan. Hän ei kuitenkaan lähtenyt mukaan silloin, mutta minä hain hänen sijaansa… <3 (Mutta myöhemmin ystäväni päätyi kuitenkin itsekin hallitukseen!)
Pääsin mukaan hallitukseen ja vastasin opiskelijakulttuurista, mutta huomasin nopeasti, että minua kiinnostaa erityisesti kehittäminen ja konkreettisten parannusten tekeminen opiskelijoiden arkeen,eli edunvalvonta.
Seuraavana vuonna aloitin hallituksen puheenjohtajana. Se oli rankkaa. Itkin paljon, nauroin paljon ja ostin aika monta sweet treatia hallituksen ja ystävieni kanssa. Mutta ennen kaikkea opin, miten opiskelijat yhdessä voivat oikeasti saada aikaan muutosta.
Vuonna 2025 Åbo Akademin yliopistossa tehtiin suuri organisaatiouudistus.Yhdessä ensimmäisistä tapaamisistani yliopiston johdon kanssa meille kerrottiin, että tiedekuntien määrä vähenisi neljästä kahteen. Puheenjohtajana kysyin: ”Miten tästä tullaan viestimään opiskelijoille?” Yliopiston johto hiljeni. Ja vastaus oli, ettei asiasta tultaisi viestimään opiskelijoille.
Seuraavat päivät olivat kiireisiä, ja hallitus ryhtyi töihin. Kirjoitimme kannanoton, jonka lähtö-kohtana oli yksi yksinkertainen totuus: Opiskelijoilla on oikeus tietää, mitä heidän yliopistossaan tapahtuu. Ilman opiskelijoita ei ole yliopistoa. Soitimme rehtorillemme ja järjestimme keskustelutilaisuuden, jossa opiskelijat saivat esittää kysymyksensä suoraan yliopiston johdolle. Meitä kuultiin, ja yhdessä löysimme ratkaisuja. Näitä keskustelutilaisuuksia on järjestetty siitä lähtien.
Tämän kokemuksen haluan tuoda mukanani SYL:iin: opiskelijoiden äänen esiin tuomisen. Olen oppinut, että todellinen edunvalvontatyö tapahtuu vain hyvän viestinnän avulla. Meidän, jotka työskentelemme edunvalvonnan parissa, täytyy uskaltaa puhua niiden puolesta, jotka eivät ole itse paikalla puhumassa.
Opiskelijoilla on oikeus tulla kuulluiksi. Ja ilman opiskelijoita ei ole Suomen tulevaisuutta.
Teen tämän täydellä sydämellä.
Kiitos!
